Video Looppien ideana on toistaa eritasoisia mallisuorituksia oppijaystävällisessä muodossa. Jokainen video on jaettu useampaan asteittain vaikeutuvaan liikkeeseen, joita oppilaat voivat tarkastella samanaikaisesti.
Video Loopeissa yhdistyy monta hyvää asiaa:
-Mahdollistaa yksilöllisen tavoitteiden asettamisen ja videopelimäisen etenemisen tasolta toiselle. Samasta videosta riittää haastetta koko ryhmälle taitotasosta riippumatta.
-Vähemmän säätämistä, enemmän oppimista: Jokainen video on oppitunnin pituinen. Kun video on kerran laitettu päälle, kenenkään ei missään vaiheessa tarvitse koskea laitteeseen koko tunnin aikana.
-Väline itseohjautuvaan oppimiseen: Opettajan aikaa vapautuu tehtävän selittäjästä esimerkiksi arviointiin, palautteenantoon ja opetuksesta nauttimiseen. Myös oppilaan itsearviointi onnistuu helposti.
Hyödynnä Video Looppeja esimerkiksi tehtäväpisteillä, vaihtoehtoisena tehtävänä tai pelivuoroaan odottelevien oppilaiden taukotehtävinä. Perimmäisenä tarkoituksenamme on ollut luoda yksinkertainen pedagoginen työväline, joka mukautuu moneen tarkoitukseen. Niinpä parhaat ideat sen käyttöön tulevat kaikilta liikuntaa opettavilta ja ohjaavilta ammattilaisilta.
Mukavia hetkiä looppien parissa!
Palloilu
Kehonhallinta & -huolto
Perusliikunta
Musiikkiliikunta
Tehtäväkortteja
Hakusanat: video loop, katutanssi, alkulämmittely, koordinaatiotikkaat, taitoharjoittelu, dynaaminen liikkuvuus, koripallo, pallonheitto, pikajuoksu, lentopallo.