Sporttipankki – tukimateriaali liikunta-alan ammattilaisille
Olemme koonneet YouTubessa toimivaan Sporttipankkiin yli 200 uuden opetussuunnitelman mukaista peliä, leikkiä ja harjoitetta, jotka soveltuvat käytettäväksi niin koulumaailmassa kuin seuraharjoituksissakin, mutta myös muussa lasten ja nuorten liikunnanohjauksessa. Tukimateriaalimme pelit, leikit ja harjoitteet on
suunniteltu kehittämään perusmotorisia taitoja sekä tuomaan lapsille ja nuorille pätevyyden kokemuksia, jotta kiinnostus liikunnan harrastamista kohtaan lisääntyisi.
Opetussuunnitelmassa mainitaan myös yhdessä tekeminen, yhteisöllisyyden tukeminen sekä toisten auttaminen, joiden kehittämiseen liikunta on loistava aine. Olemme lisänneet YouTube-kanavallemme konkreettisia pelejä ja leikkejä, joiden avulla näitä osa-alueita voisi harjoitella. Nyt ja tulevaisuudessa tarkoituksenamme on saada Sporttipankista vieläkin jäsennellympi, jotta sitä olisi mahdollisimman helppoa käyttää.
Yhtenäinen tukimateriaali voi vähentää esimerkiksi liikunnanopettajan kokemaa stressiä suunnittelutyöstä, kun hän voi tarvittaessa löytää tavoitteita palvelevia harjoitteita Sporttipankista. Toivomme, että materiaalimme auttaa opettajia innostumaan ja kehittämään uusia ideoita sekä omaa opettajuuttaan uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Lisäksi meistä olisi hienoa saada liikunta-alan ihmisiltä palautetta sekä ehdotuksia kuvattavasta materiaalista.
Materiaaliamme on mahdollista käyttää opetuksen tukena myös siten, että oppilaat katsovat videon ja toteuttavat itse harjoitteen sen mukaisesti. Esimerkiksi pistetyöskentelyssä Sporttipankin videoista voi saada paljon hyötyä oppitunnin aikaisen fyysisen aktiivisuuden maksimoinnissa. Opettaja voi antaa palautetta toisaalla, kun oppilas/oppilaat voivat videon avulla käynnistää toiminnan jossain muualla. Myös vaikkapa liikuntaläksyn voi antaa helposti Sporttipankin avulla.
Olemme jakaneet Sporttipankin soittolistat liikuntaympäristöittäin (palloilu, kehonhallinta, kamppailu, kehonhuolto, musiikkiliikunta, jää- ja lumiliikunta, perusliikunta, vesiliikunta). Pyrimme saamaan soittolistat jäsenellyiksi kokonaisuuksiksi nettisivuillemme, jotta harjoitteiden löytäminen olisi helpompaa. Erityisesti palloiluosio tulee jakautumaan useaan osioon, kuten maali-, pallottelu- sekä poltto- ja lyöntipeleihin.
Selaamisen iloa!
Terveisin Sporttipankin ylläpitäjät
Janne ja Jere